Wuorio valtuustoon!
vasemmisto.fi -sivustolle
vasemmisto logo
09.12.2021

Ekaa kertaa ehdokkaana, vasemmistossa tietenkin!

Vasemmistoliitto julkaisi juuri kuntavaaliohjelmansa ja se on täynnä juuri niitä asioita, joiden eteen meidän on tehtävä duunia.

Vasemmistoliitto julkaisi juuri kuntavaaliohjelmansa ja se on täynnä juuri niitä asioita, joiden eteen meidän on tehtävä duunia.

Itselleni tärkeimpiä teemoja ohjelmassa ovat tasa-arvoisesta koulutuksesta ja erityisopetuksen resursseista huolehtiminen, ilmaston kannalta tärkeiden päätösten vaatiminen, kohtuuhintaisen asumisen mahdollistaminen, ennaltaehkäisevän päihdetyöhön resurssien takaaminen ja lastensuojelun henkilöstömitoitusten kuntoon laittaminen. Sitten vielä on huolehdittava, että kulttuuria ja taidetta on kaikille saatavilla!

Nyt varsinkin koronan aikana (ja sen jälkeen) meillä on paljon hommaa siinä, että huolehdimme kaikille hyvät lähtökohdat tulevaisuuteen. Näihin asioihin on onneksi mahdollista vaikuttaa politiikalla.

Olen vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaana Helsingissä. Mulla on kymmenen vuoden kokemus asukasaktiivin roolissa kaupungin kehittämisestä ruohonjuuritasolla ja seuraava askel on ollut mielessäni kirkkaana jo pitkään – eli kuntapolitiikkaan osallistuminen. Mulle tärkeää on, että asukkaat ovat mukana tekemässä Helsingistä aina vaan parempaa kaupunkia!

Kampanjani on vasta käynnistymässä ja jos innostut mukaan, niin laita viestiä!

Takaisin etusivulle

Uusimmat blogikirjoitukset